ohjeita web-sivuston tekijälle
HTML, vaikka onkin vasta muutaman vuoden ikäinen, koostuu useammasta murteesta. Alunperin puutteellisia ominaisuuksia on paikattu useammaltakin taholta käsin, eikä yhteisiä sopimuksia aina ole saatu voimaan. Niinpä kaikki sivujen katsomiseen tarvittavat selaimet eivät tunne kaikkia ominaisuuksia, ja sivut eivät näytä kaikilla selaimilla suunnitelluilta, varsinkin jos eri selaimien eroja ei oteta huomioon. Kompromisseja voidaan onneksi tehdä, sillä Netscape Navigator 3.0- ja 4,0- ja niiden kanssa hyvin pitkälle yhteensopivien Microsoft Internet Explorer 3.0- ja 4.0-selaimen käyttäjät muodostavat valtaosan netin käyttäjistä. Näiden selaimien tukemien lisukkeiden avulla saadaan varsin hohdokasta jälkeä aikaiseksi ja kun sivuja tehdessä ottaa huomioon näiden neljän selaimen eroavaisuudet, voi olettaa varsin suuren osan netin käyttäjistä näkevän sivut oikein. Tämä opas keskittyykin esittelemään näiden selainten tukemia ominaisuuksia, tosin valtaosa muotoiluista toimii myös vanhemmissa selaimissa.
Virallisia standardeja ovat 2.0 ja loppukeväästä -96 julkaistu 3.2 (luvut ovat versionumeroita). Näiden lisäksi merkittävimpiä laajennuksia ovat Netscapen ja Microsoftin omat laajennukset. Kirjoitushetkellä on tehty HTML 4.0-version esitys ja molemmat selainten valmistajat ovat antaneet vihreää valoa yhteiselle standardille. Ehkä järkiin on jo tultu?
Vaikka uudet selaimet olisivat HTML-kielen tuntemukseltaan identtiset, ongelmia tuottaa vanhojen selaimien käyttäjät. Tämän vuoksi HTML:n eri versioista pitää huolehtia jatkuvasti. Mutta kuten sanottua, Netscape 3.0, 4,0, IE 3.0 ja 4.0 muodostavat niin suuren osan käytössä olevista selaimista, että pahoja kompromisseja ei tarvitse enää tehdä.
Usein ensimmäinen askel sivujen tekemisessä on päättää mitä murretta käyttää. Se ei aina ole helppoa, ja usein ainoa (ja varsin työläs) vaihtoehto on tehdä sivuista eri versiot eri selaimille. Nykyisin vaihtoehtona onkin lähinnä pelkistetty versio vanhoille selaimille, jaa uudempia tekniikoita hyödyntävä uusille 4.0 selaimille.
Oppassa olevat esimerkit on näytetty valtaosin Internet Explorer 4.0-selaimen toisella esiversiolla.
Seuraava sivu: Dokumentti.
olisiko syytä päivittää versio teksti
29.9.2003 15:55jep. johan html 4.0 on käytössä...
13.1.2004 12:52Must tuntuu(vasta aloin tutustuun ohjeisiin)että nää on vanhentuneet pitäs olla IE.6.tai uudempi.Mitä mieltä toiset "toverit ovat" olen kyllä kiitollinen ohjeista ja alan tutkimmaan niitä!
1.3.2004 19:14ihan hyvä muuten mutta sivujen päivitys on vähän niin ja näin :-)))
joo onx teil eminemin kuvii?????
2.2.2005 01:12Juu sivujen päivitys olisi jees :)
9.4.2005 18:50kyllä, olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa ja aion myös tutkia näitä sivuja
17.4.2005 15:39Olenpas sitten aloittelemassa tekemään omia kotisivuja. Eikä täällä missään kerrota, et mihin voin tehä ne!!!!!!!! Kirjotanko vaan tyyliin tekstinkäsittelyohjelmaan jotain ja siirrän nettiin?!? Mihin mä teen ne sivut ennen kuin siirrän nettiin? PAINTTIINKO? Tuskin.,,.. en mä oikeesti tiiä!!
17.4.2005 15:40Olenpas sitten aloittelemassa tekemään omia kotisivuja. Eikä täällä missään kerrota, et mihin voin tehä ne!!!!!!!! Kirjotanko vaan tyyliin tekstinkäsittelyohjelmaan jotain ja siirrän nettiin?!? Mihin mä teen ne sivut ennen kuin siirrän nettiin? PAINTTIINKO? Tuskin.,,.. en mä oikeesti tiiä!!
2.6.2005 14:28Eihän perusteet muutu miksikään, tuntuu vaan "hieman" hassulta. Olo on kuin lukisi DOS-kirjaa. Mutta loistavat sivut ja perustiedot!
23.7.2005 22:59vieläköhän joku käyttää netscapea :)) saati sitten ie 4:aa.
15.9.2005 19:32
On hyvä pitäytyä html 4.01 standardissa, jotta kaikki selaimet näyttävät sivut oikein. XHTML syntaksi* on kuitenkin hyvä opetella jo nyt tulevaisuutta ajatellen, ettei tarvitse kirjoittaa niin paljoa uusiksi - sitten joskus...
*)
<br> => <br />
<hr> => <hr />
<input.../>
Eli kaikki tagit päätetään...
Juuh.. eiköhän Firefox nykyisin ruleta aika suvereenisti muihin selaimiin nähden. Käyttäjien määrässäkin se voittaa varmasti ainakin Netscape Navigatorin. Eli vanhaa tekstiä siis, mutta sisältää varmasti hyviä vinkkejä HTML-sivujen tekoon.
12.2.2006 21:44Enää ei kannata käyttää muuta kuin xhtml-koodia, 1.0 Transitional on niistä löysimmin määritelty.
22.2.2006 10:29kyllä se mozilla rulettaa
27.2.2006 22:21on hemmetivaikea tajuta miten kotisivut tehdään
mulla ei ole edes hajuakaa niiden tekemisestä
en uskonut että tämmöinen kotisivut on näin vaikeaa
tehdä ilman neuvoa tai mallia en ole seppä syntyessää vaikka olisihan se hyvä jos olisi
vaikka joku joka voisi neuvoa paikan päällä
niin tulisi ainakin oikein tehdyksi ei ainakaan
oman pään mukaan t:petri
nyt on käytös html 7.4 o.O
vaikeat ymmärtää mutta eiköhän kohta ala selkeemään.. =)
24.5.2006 23:35Itse suosin XHTML 1.1 -versiota. Vastaa melko pitkälle XHTML 1.0 Strict:iä, mutta on jo perusluonteeltaan modularisoitu.
Jo nyt haaveilen puhtaaseen XML:n siirtymisestä. Saisivat vaan kaikki XPath ym. lisätarvikkeet tehtyä standardiksi asti ja selaimet kuntoon...
En löydä tietoa, miten tehdö layout virtuaalitallille. Voisitteko auttaa?;D
Täältäkään en ymmärrä mitään, sori. Oon huono ymmärtämään HTML kieltä:DD
itekkin yritän tehä sivuu mutta tää saatta olla väärä paikka mutta oon aloittelia
mennään asiaan
niiin missä se kieli on kun mun kamu äskön neuvo mua ja puhu kielestä
Muuten hyvä, mut mitä se päivitys on olevinaan??!!??!!
10.5.2008 13:50Html5 on jo kehitteillä. Voisi mainita siitäkin.